perjantai 20. tammikuuta 2012

Painajaiskassi



Vanhaa farkkua päätyi kloriittikäsittelyn jälkeen tähän painajaismaiseen applikointikuvioon. Kuvioita oli ihana sommitella, vaikkakin hiukan työläs ja puuduttava toteuttaa. Saa nähdä, tuleeko tätä kauppakassia käytettyä.

Riina-pöllö


Pakkomielle pöllöilyyn sai alkunsa Ugglasta. Tämä Riina-pöllöksi nimetty työ syntyi pääasiassa kierrätyskankaista. Alun perin se oli tarkoitus sijoittaa ulko-oven koristukseksi, mutta Riina löysikin paikkansa ikkunalta.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Ekoaskartelua


Olen koukussa tähtien taitteluun suikaleista. Parasta materiaalia niihin ovat aikakausilehtien kannet tai muut vähän paksummat mainoslehtisten sivut. Lähes mistä tahansa kuvasta tai tekstistä tulee hauska ja yllättävä kuviointi tähteen. Tähtiä olen käyttänyt lahjapakettien tai korttien koristeina.


Toinen ekohenkinen ja koukuttava askartelukohde ovat kirjekuoret. Niihin sopivia sivuja löytyy paperinkeräykseen menevistä lehdistä vähemmän, mutta nykyisin pidän silmät auki sopivien kuvien ja sivujen varalta. Kirjekuorien tekemiseen löytyy useita taittelumalleja, mutta en ole jaksanut varsinaista kaavaa käyttää vaan taittelen niitä käsivaralta. Rasittavin vaihe kirjekuorien askartelussa on liimaaminen. Kärsivällisyyteni ei meinaa riittää liimapurkkien, liimatahrojen ja kuivumisen kanssa.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tossuja huopasesta



Pesukonehuovutettavia neulontatöitä on nopea ja kiva tehdä, mutta epämääräisen muotoiseksi mytyksi kutistuneen työn ottaminen pesukoneesta tuntuu järkytykseltä. Ensimmäisissä huopatossuissani tein sen virheen, että laitoin pesun ajaksi muovipussit kiinni hakaneuloilla. Tietenkin hakaneulat olivat huopuneet työhön kiinni ja niiden irrottelemiseen vaadittiin kovia otteita ja pihtejä. Voimakkaan kiskomisen ja jatkopesun jälkeen tossuista tuli käytettävät, vaikka itse huomaan hakaneuloista jääneet pienet muhkurat. Toisissa huopatossuissa hakaneuloja ei tarvittu, sillä muovipussit sai sidottua huopumattomiin varsiin. Kokeilin myös, miten 7 veljestä –lankakuvio huopuu tossun pintaan.Tossujen tekemiseen käytin Annika Erkkilän ohjetta.







keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Pussukat

Applikointivimmani yltyi siihen pisteeseen, että kävin ostamassa liimakangasta. Kotona tajusin, että olisi pitänyt pyytää kaksipuoleista. Tukikangaskin on tarpeellista, mutta kangaskaupassa piti käydä uudestaan. Toteutusvaiheessa iski omien taitojen realiteetit vastaan. Paksusta kankaasta ei pysty leikkaamaan yksityiskohtaisia kuvioita, joten tyydyin yksinkertaiseen ja helppoon. 

Näitä pussukoita ommellessa tajusin, kuinka ruosteessa ompelutaitoni ovat. En meinannut muistaa, miten vetoketju tai vuori kannattaa ommella. Ensimmäisestä pussukasta unohdin käytettävyyttä parantavan ripustuslenksun. Toisen pussin kanssa oivalsin, että tikkaus vetoketjun viereen ehkäisee vuorin juuttumista vetoketjun väliin.

Raitasukat

Ahaa-elämys langanpäiden päättelymahdollisuudesta neuloessa ja kaapissa kummittelevat 7 veljestä jämälangat innostivat raidallisten perussukkien tekoon.  Raitojen järjestystä oli kiva suunnitella. Se oli varsinaista värihypnoosia. Sukista huomaa, mitä värejä olen aikaisemmin suosinut ja toisaalta mitkä värit ovat jääneet lankavarastooni pyörimään.



Itselleni muistinvirkistykseksi: Neuloin varressa 54 ja jalkaterässä 50 silmukalla. Napakalla käsialalla miesten sukista tuli löysähköt.