tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kädet lämpiminä kevättä kohti

 

Tein tuttavuutta Virtain villan kaksisäikeiseen villalankaan. Se tuntui maanläheiseltä, karhealta ja miellyttävältä neuloa. Kirjoneuleeseen lanka oli oivallista. Silmukoiden epätasaisuus katosi eläväiseen pintaan. Hieman vierastin lampaan tuoksua ja kutittavuutta. Poimin langan säikeiden välistä paljon roskaa: jäkälää, sammalta ja heinää. Käytin kyseistä lankaa Cascade 220 -lankojen kanssa. Toimiva yhdistelmä.

Neuloin fisutumput kärjestä aloittaen. Mallikertakuvion otin Swedish Fish –lapasista. Levensin kuuteenkymmeneen silmukkaan asti. Tietämättä kutistumisprosenttia arvioin mittasuhteita silmukkamääristä. Peukalokiilan levennyksestäni tuli… no, kummallinen. Istuvuus kärsii, kun peukalo on kokonaan sivureunassa. Olisi pitänyt jättää kämmenpuolelle peukalotaipeeseen muutama silmukka. Vastaisuudessa olen viisaampi! Ennen pesukonehuovutusta harsin ompelulangalla muovipussivuorauksen kämmenpuolelle estämään umpeen huopumista. Pistin työn normaaliin neljänkympin pesuohjelmaan. Yllätyksekseni lapaset pitivät muotonsa. Odotin joutuvani kiskomaan voimallisesti, mutta selvisin hellällä muotoilulla. Työ oli kutistunut noin 15 prosenttia. Fisutumput sopivat miehelle.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Vauvalle raitoja



Bongasin Veera Välimäen suunnittelemasta Smooth edge–tuubihuivista kiehtovan siksakpintakuvion. Siinä käytetään kalanruotosilmukoita (herringbone stitch). Tein kyseisestä tekniikasta mallitilkkua, ja ideoin oman pintakuvioversion. Neuloin oikeilla kierroksilla joka neljännen silmukan kalanruotoneuleena. Jokaisella uudella oikealla kierroksella siirsin kalanruotosilmukoiden paikkaa yhdellä silmukalla eteenpäin.

Tyytyväisenä viistoon pintakuvioon aloitin raidallisen villatakin vauvalle. Lähdin liikkeelle helmasta. Tein sen virheen, että neuloin resorin samoilla puikoilla kuin itse työn. Olin jo pitkällä, kun oli ilmiselvää, että löysähköllä helmalla on kääntyilytaipumus. Laiskotti. Jatkoin kainaloihin asti. Hihat neuloin erikseen. Ensimmäisestä hihasta tuli liian kapea. Purin sen, ja tein uuden leventäen enemmän. Liitin hihat työhön väliaikaisesti kainaloista virkaten apulangalla. Jatkoin työtä tehden kavennuksia hihareunoissa kaula-aukkoon asti. Myöhemmin poistin kainaloiden apulangan, ja silmukoin irtosilmukat yhteen. Tajusin liian myöhään, että olin laittanut kainaloihin liikaa silmukoita. Takin malli kärsii siitä. Se on koko yläosasta omituinen.

Etuosan nappilistat tein jälkikäteen poimien reunoilta silmukoita. Napinläpiä harjoittelin etukäteen mallitilkulla. Työn joustinneuleessa siistien reikien aikaan saaminen oli vaikeampaa kuin mallitilkulla. Sopivia nappeja työ sai odottaa useamman kuukauden. Kävin nappiostoksilla kahteen kertaan: kangas- ja lankakaupassa. Molemmilla kerroilla tuskastuin valikoiman suppeuteen, ja olin unohtanut neuleen kotiin. Lopulta päädyin ensimmäisiin ostoksiini. Ilokseni napit istuivat työhön paremmin kiinniompelun jälkeen kuin mallatessa. Nappeja ommellessa pohdin, onko neuleeseen nappien ompeluun jotain niksiä. Jokaista nappia kohden päättelin työhön kaksi langanpäätä.

Langat: Sandnes Garn babyull Lanett
Menekki: noin puolet jokaisesta neljästä kerästä
Puikot: 2,5 mm pyöröt + sukkapuikot hihoihin
Takin mitat mallista: Little Coffee Bean Cardigan. Yritin tehdä kokoa 6 kk ikäiselle, mutta todellisuudessa taisi tulla jotain sinne päin. Epäilen, että hihan leveys ja olkapään seutu ovat pienemmästä koosta kuin koko muu takki. Lohduttaudun ajatuksella, että neuleet venyvät.






perjantai 5. huhtikuuta 2013

Lyhennetyt kierrokset





Katsoin Craftsysta Carol Fellerin opetusvideon lyhennetyistä kierroksista (Short Rows). Sanojen wrap and turn (w&t) merkitys kirkastui. Oppeja harjoitellakseni aloitin keittiörätin mallilla Lizard Ridge Dishcloth. Vältin reiät, mutta osalla nurjista paluukierroksista olin neulonut kääntymiskohdan lankalenkkejä vahingossa kiertäen. Pitää jatkossa muistaa olla tarkempi, jotta saa mahdollisimman huomaamattomat käännöskohdat. Tajusin myös työn valmistuttua, että ohje oli suunniteltu paksummalle langalle. Eipä ihme, että rättini jäi vähän pieneksi (16 * 16 cm).



torstai 4. huhtikuuta 2013

Valekirjoneuletta




Pikku unikot -kuviota tehdään neulomalla raitoja ja jättämällä silmukoita sopivasti neulomatta. Sovelsin tätä valekirjoneulekuviota lapasiin. Käytin Cascade 220 –lankaa. Neuloessa väriyhdistelmäni tuntui turhan karnevaalihenkiseltä, mutta lopputuloksessa räväkät värit eivät enää häiritse. Lapasten kärkikavennukset aloitin muutama kierros liian aikaisin. Onneksi neuleet venyvät. Ei haittaa.