keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Nerea

 

Ostin Sandnes Garn Alpakka -lankaa Georgie-puseroa varten. Suunnitelma kariutui mallitilkun jälkeen. Neuletiheyteni poikkesi liikaa. Vaihdoin suunnitelmaa, ja päätin neuloa Nerea-puseron. Mallissa neulotaan palmikkoa (caliber cable), jossa venytetyllä silmukalla hypätään viistosti monen silmukan yli. Kokeilin sitä mallitilkulla, mutta palmikko vaikutti kyseenalaiselta. Olisin tarvinnut jämäkämpää lankaa. Päätin vaihtaa ohjeen löysien silmukoiden palmikon tavalliseen. Muutoin noudatin ohjetta.

Nerea-puseroa neuloessa pidin erityisesti siitä, että se neulotaan kahdessa osassa sivuttain. Näin neule pysyi kokoajan hallittavan kokoisena ja muotoisena. Lisäksi mallissa vältettiin nerokkaasti silmukoiminen ja sauma kainaloiden alapuolella. Helman resorin päättelyssä tein virheen. Neuloin pääteltäessä oikeaa, kun olisi pitänyt jatkaa resorin linen stitch -neulosta. Tästä syystä päättelyreunasta tuli reikäinen. Toistaiseksi se ei ole haitannut niin paljon, että olisin jaksanut korjata asian.

Puseroni onnistui muutoin, mutta yksi vika siinä on. Se kutittaa. Tarvitsen sen kanssa pitkähihaisen aluspaidan. Yhdistelmästä tulee helposti kuuma. 

maanantai 14. joulukuuta 2020

Hieta-sukat

Nyt joulun alla neulojia on hemmoteltu useilla uutuus neulekirjoilla ja -lehdillä. Niitä on ollut pakko tilailla heti (jouluun asti odottaminen olisi liikaa vaadittu). Eniten odotin Leeni Hoimelan Urban Knit -kirjaa. Kirjassa on helppoja ja käytännöllisiä neuleohjeita, joista voisin periaatteessa toteuttaa soveltaen kaikki. (Jää unelmaksi. Neuleaikani on rajallista.) Kirjasta ensimmäisenä sovelsin Hieta-sukkien ohjetta. Käytin paksumpaa lankaa, joten tein M-koon silmukkamäärillä miehen sukat. Ja vaihdoin kantapäämallin samaan kuin edellisissä sukissa.

Ensimmäisen sukan tekeminen oli yritystä ja erehdystä. Jouduin purkamaan kolmeen otteeseen. Ensin tein kantapään kiilalisäykset liian aikaisin. Toiseksi vaihdoin kolmanteen väriin liian aikaisin, ja sukka näytti kummalliselta. Ja kolmanneksi tulin siihen tulokseen, että viimeinen väri riitelee keskimmäisen värin kanssa. Ja vaihdoin viimeisen lankalaadun toiseen. Toisen sukan neulominen oli joutuisampaa, kun sain neuloa miettimättä.

Ohje: Leeni Hoimelan suunnittelemat Hieta-sukat
Puikot: 2,5 mm kärkeen ja resoriin, 3,0 mm muutoin
Langat: Louhittaren luolan väinämöinen sport (värit: lyijy ja pinja)
Tukuwool sock (väri: uoma)

Vaudissa mukana ja kaikki loputon kauneus

Marraskuussa päätin tehdä pari pienempää jämälankatyötä. Parissa päivässä virkkasin vauhdissa mukana -patalapun. Tein sen samalla tavalla kuin aikaisemman samalla ohjeella toteuttamani patalapun. Silti siitä tuli aavistuksen isompi kuin aikaisemmasta. Joko käsialani oli löysempää tai lankayhdistelmäni olivat hieman paksumpia.

Samaan aikaan neuloin tämän vuoden ensimmäisiä miesten sukkia. Niitä neuloin soveltaen Tiina Kuun kaikki loputon kauneus -sukkaohjeella. Koska käytin paksumpaa lankaa kuin ohjeessa, käytin S-koon silmukkamääriä. Jätin kirjo- ja pintaneuleosiot pois, ja tein raitaa. Ohjeen kantapää oli minulle uusi. Se osoittautui helpoksi, mutta sen verran sähelsin että sijoitin langanvaihtokohdan sukan takaosaan. Tässä mallissa se olisi kannattanut sijoittaa sukan sisäsyrjään, jolloin olisin välttänyt kantapään kohdalla langankatkaisun. Se harmitti, kun jouduin päättelemään ylimääräisiä langanpäitä.

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Koro koro

Kun törmäsin koro koro -huiviin ravelryssä, ihastuin siihen välittömästi. Tilasin sitä varten kaksi kerää unelmaihanaa harmaankirjavaa käsinvärjättyä lankaa. Sen kaveriksi valitsin tasaväristä mustaa. Ainoa harmitus tässä projektissa oli, että käsinvärjätyissä kerissä oli huomattava väriero. Jouduin raidoittamaan. Raidoituskierrokset tuntuivat pitkiltä, ja meinasi neuleinto hyytyä. Pakenin raidoituskierroksia viimeistelypinon ääreen. Sain kolme puseroa viimeisteltyä tämän projektin siivittämänä. Voitto! Huivin viimeisillä mallikertakierroksilla rupesin jännittämään langan riittävyyttä. Epäluotettava keittiövaaka lupaili, että lanka menee hilkulle. Päätin ottaa riskin, ja neuloa huivin ohjeen neuvomaan koko pituuteen. Varauduin henkisesti joko purkamaan viimeisiä raitoja tai jatkamaan puuttuvaa lankaa toisella värillä. Lanka kuitenkin riitti, ja olin hurjan tyytyväinen. Ja hurjan tyytyväinen olen myös huivin lopputulokseen. Huivista tuli paljon parempi kuin uskalsin toivoa. Se istuu mukavasti hartioille. Varovaisen höyrytyksen jälkeen huivin siipiväli on noin pari metriä.

Malli: Olga Buraya-Kefelian suunnittelema Koro koro -huivi
Puikot: 4,5 mm
Langat: John Arbon Textiles Knit by Numbers DK (musta, 208 grammaa) ja
La Bien Aimée Merino DK (harmaankirjava väri: patagonia, 221 grammaa)

 

Yhdessä-lapaset

 

Lokakuussa neuloin yhdessä-lapaset. Ensimmäisen lapasen tein ohjeen mukaan. Koska olin epävarma lapasen oikeasta pituudesta, tein toiseen lapaseen pituutta yhden mallikerran enemmän. Sovittaessa pidempi lapanen tuntui paremmalta, joten ensimmäisen lapasen kärki meni uusiksi. Kokonaisuudessaan lapaset olivat nopea työ. Muistiinpanojeni mukaan neuloin parin viidessä päivässä. Sen sijaan muutaman langanpään päättelyyn tarvitsin yli kuukauden aikaa.

Malli: Merja Ojanperän suunnittelemat yhdessä-lapaset. Ohje löytyy Taidon joulun neulelehdestä 2.
Koko: S/M
Lanka: Jalovillan sukkalanka oinas (väri: sinilevä, menekki: 54 grammaa)
Puikot: 3,0 mm

Tykkään yhdessä-lapasten lopputuloksesta siinä määrin, että harkitsen tekeväni samaa ohjetta soveltaen toisen parin.