Harmaata, pinkkiä ja violettia

Tuhosin Huopasen jämät neulomalla kuudella silmukalla sileää. Syntyneet kaitaleet kääntyivät itsestään näppärästi rullalle. Pistin ne 40-asteiseen pesukonekylpyyn. Neuloin lisäksi ontelokuteesta haarukkanyöriä kahdella silmukalla työtä kääntämättä. Tartuin tylppäkärkiseen kanavaneulaan ja violettiin villalankaan. Neula sujahteli huovasta ja kuteesta helposti läpi. Pistot eivät juuri näy toiselle puolelle, joten pannunalusella on veikeästi kaksi erilaista puolta.

Chenille

Purnauskis-blogissa oli tehty hieno chenillematto. Inspiroiduin siitä, ja kokeilin chenilletekniikkaa. Omaan työhöni tein viisi kerrosta. Ohuet värikkäät kankaat sijoitin keskelle. Pohjalle valikoin kierrätettyä tukevampaa kangasta ja päälle joustavaa voimakaskuvioista. Ompelin, leikkasin, kanttasin, vetoketjutin ja pesin. Tadaa! Ihan kuin olisin tehnyt vakosamettia.

Pikakolmioiden taikaa

Törmäsin pikakolmioihin Neulanhaltija-blogissa. Koska laatikoissani lojuu liikaa epämääräisiä jämäpaloja, innostuin tilkkukokeiluun. Neliöitä leikatessa huomasin kaipaavani kangasleikkuria, pitkää viivainta ja leikkuualustaa. Saksilla leikkaaminen on niin epätarkkaa ja hidasta. Miksi kaikki sakset ovat pidemmän päälle epäergonomisia? Jopa kangassakset.

Nautin tilkkujen ompelusta ja silittämisestä. Se oli sopivan järjestelmällistä puuhaa. Ilahduin huomatessani, että osa kolmioiden kärjistä osui kohdalleen epätarkkuudestani huolimatta. Sen sijaan tikkauksien miettiminen tuotti päänvaivaa. Lopulta käytin normipaininjalkaa ja laajoja kaaria. Tikkaus sai pinnan näyttämään paljon ryhdikkäämmältä. Tykkään. Työn ompelin pussiksi kömpelösti. Saumat pönköttävät, nurkat eivät edes käänny kunnolla puhumattakaan vetoketjusta. Taustakangas olisi pitänyt leikata vähintään yhtä isoksi kuin päällinen. Olin nerokkaasti leikannut taustafleecen pienemmäksi, jottei tule paksuja saumoja. Tämän takia jouduin ompelemaan reunan tilkkujen kannalta väärästä kohdasta. Ehkä ensi kerralla paremmin.