torstai 16. marraskuuta 2017

Huopakori


Tein langankulutusprojektina huopakorin. Korin reunan neuloin suljettuna neuleena sileää. Raidoitin valkeaa lankaa luonnonvalkoisella. Reunan taitoin kaksinkerroin. Pyöreän pohjan virkkasin kaksinkertaisella langalla spiraalina kiintein silmukoin. Ompelin pohjan kiinni neulottuun reunukseen erikseen ulko- ja sisäpinnasta. Korin sisäpinnalle sain piilotettua sen, että valkoinen lanka loppui ja jouduin viimeiset kierrokset käyttämään vain luonnonvalkeaa lankaa. Korin koko määräytyi lankojen riittävyyden mukaan. Huovutin työn tavallisessa neljänkymmenen asteen pesussa.

Koukku: 6,5 mm
Puikot: 5 mm pyöröt
Langat: Dropsin Nepal (valkea, noin 140 grammaa), Lieko-villalanka (luonnonvalkea, Käytetty tässä työssä kaksinkertaisena. Lankaa kului noin 80 grammaa.)

Koska lankavarastoni hupeni, palkitsin itseni ostamalla uusia lankoja.

torstai 9. marraskuuta 2017

Saranat-reunapitsi

Kokeilin jämälankatyönä neuloa saranat-reunapitsiä Punomon ohjeella. Käytin 4 mm puikkoja ja Garnstudion Muskat-puuvillalankaa. Pitsin neulominen oli nopeaa ja helppoa. Käsipyyhkeeseen tarvittava pitsimäärä syntyi yhdessä illassa. Vaikeinta oli arvioida sitä, kuinka pitkä reunakaistaleesta pitää tehdä. Otin mitan venytetystä työstä. Se oli oikea ratkaisu, sillä ompelin pitsin kiinni koneen suoralla ompeleella. 


maanantai 6. marraskuuta 2017

Leopardiraidallinen pusero


Sain lahjaksi kerän Novitan 7 veljestä lankaa värissä leopardi. Kirjava lanka osoittautui haastavaksi. Sileäksi pinnaksi neulottuna väri näyttää levottomalta ja leopardiselta. Virkattuna väri muistuttaa oksennusta. Sen sijaan väri toimii pienissä määrin tehostevärinä. Sitä taktiikkaa käytin vauhtipojan villapuseroon.

Malli: fiiliksen mukaan alhaalta ylös neulottu raglanpusero
Koko: noin kaksivuotiaalle
Langat: Novitan 7 veljestä (väri: leopardi, menekki: alle puoli kerää), Tukuwoolin sukkalangat (väri: repo, menekki: koko 50 gramman kerä) ja (väri: tyyni, menekki: reilu kerä noin 60 grammaa)
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot hihoihin ja kaulukseen, 3,5 mm pyöröpuikot muuhun työhön



Cosmic Wonder


Haastoin itseni opettelemaan kaksiväristä patenttia. Valitsin opettelutyökseni Cosmic Wonder -huivin. Siinä patentti vuorottelee aina oikein -osioiden kanssa. Kaksivärinen patentti osoittautui odotuksiani helpommaksi neuloa. Se oli vain hidasta, koska jokainen neulerivi neulotaan kahteen otteeseen. Palkinnoksi sain aikaiseksi kaksipuoleista pintaa. Huivin viimeisillä kierroksilla puikolla oli paljon tavaraa, sillä silmukoita oli paljon ja joka toisen silmukan päällä oli patentin lankalenkki.

Cosmic wonder -huivia tehdessäni opin samalla uuden tavan tehdä lyhennettyjä kierroksia: saksalaiset lyhennetyt kierrokset (german short rows). Tekniikassa lyhennetyn kierroksen käännössilmukkaa kiristetään niin paljon, että silmukasta tulee kaksoissilmukka. Paluukierroksella kiristetty kaksoissilmukka neulotaan lankalenkkien välistä. Pidin tästä tekniikasta, koska se on nopeampi kuin kiedo ja käännä -tekniikka. Huivi pääteltiin putkineulospäättelyllä (i-cord bind off). Sekin oli uutta opeteltavaa.

Puikot: 3,5 mm pyöröpuikot
Langat:
Julie Asselin Nomade (vaalean vihertävä olea, menekki: melkein koko kerä noin 90 grammaa)
Madelinetosh Tosh Merino Light (tummanvärinen snake, menekki: noin 60 grammaa)
Handmaiden Fine Yarn Casbah (sinertävä tourmaline, menekki: noin 40 grammaa)
Louhittaren luolan Kuutar (violetinharmaa kaipuu, menekki: noin 70 grammaa)
Sandnes Garnin Lanett babyull (väri: aprikoosi, menekki: noin 10 grammaa)





lauantai 4. marraskuuta 2017

Tiima-hattu

 
Tein tiima-hatun ohjeen mukaan, mutta ilman siemenhelmiä. Ensimmäiset kierrokset työstä olivat hankalaa neulottavaa. Ylipitkän pyöröpuikkoni kaapeli oli työn ja ohuen langan kanssa jatkuvasti solmussa. Sen jälkeen työhön tuli painoa, ja ongelma katosi. Kaksinkertaisen hatun päällispuoli oli hidasta neulottavaa nurjine silmukoineen ja pitsikuvioineen. Vasta vuorin neulominen oli nopeaa ja huoletonta. Työn kasteluvaiheessa langoista lähti väriä, ja neule venähti. Kuivattelin sen ohjeen mukaisesti ilmapallon päällä, mutta neule jäi löysäksi. Ilman satiininauhaa tiima-hattuni tipahtaa silmille. Satiininauha taittuu kaksinkerroin, enkä saa sitä pysymään yhtä kauniisti auki kuin ohjeen kuvassa. Tulos on silti kiva, tyttömäinen ja pörröinen. Herkkä otsani kutiaa tästäkin hatusta.

Lanka: Garnstudio Drops Alpakka (väri: turkoosi, menekki: reilua kaksi kerää noin 110 grammaa)
Puikot: 2,5 mm ja 3,0 mm pyöröpuikot ja sukkapuikot