maanantai 12. joulukuuta 2022

Perussukat

 

Otin kolme vuotta vanhoista hyvin palvelleista luottosukista mallia, ja neuloin paksut perussukat tutulla kaavalla. Tuntui hurjan nopealta työläämpien projektien jälkeen.

Kallio-pipo II

Neuloin Kallio-pipon toiseen kertaan, koska ensimmäisessä pipossani väri läikittyi. Tälläkin kertaa jätin raidoittamatta, mutta väri käyttäytyi paremmin. Epäilen, että tällekin pipolle käy sama kohtalo kuin ensimmäiselle: Neuloin pipon itselle, mutta pipo päätyykin lasten käyttöön.  

Ohje: Leeni Hoimelan suunnittelema Kallio-pipo
Lanka: Aara Mieli (väri: aarni, menekki: noin 70 grammaa)
Puikot: 2,25 mm (40 cm ja 80 cm pyöröt)
Koko: aikuisen (Koko on aikuiselle vähän nafti kastelematta. Pipon voisi huoletta toteuttaa 12 silmukkaa isommalla silmukkamäärällä.)

Hutton-villatakki

Hutton-villatakin aloitin viime maaliskuussa. Se oli pitkiä aikoja tuumaustauolla muiden mielenkiintoisempien projektien kiilatessa ohi. Neulontaosuuden sain tästä valmiiksi kesällä, jolloin projekti hautautui viimeistelypinoon. Tässä projektissa neulontamukavuus kärsi siitä, että työ tehtiin yhdessä osassa. Koko ajan oli joko liikaa silmukoita puikolla tai lopputyö oli häiritsemässä sylissä.

Ostin projektia varten mustaa Isager Jensen -lankaa 700 grammaa, ja yhteensä projektiin kului vähän reilu 600 grammaa lankaa. Koska projekti vain kasvatti lankavarastoa, jämälankaprojektina tämä on koominen. Lisäksi mustassa langassa oli kahta eri värierää. Sain kaulukseen näkyvän värieron aikaiseksi. Onneksi väriero jää osittain taitteen alle piiloon, joten suostun hyväksymään kömmähdykseni.

Ohje: Susan Crawfordin suunnittelema Hutton-villatakki soveltaen raidalliseksi versioksi
Puikot: 3,5 mm resoreihin ja muutoin 4,0 mm
Langat: pääväri (musta) Isager Jensen, kuviovärit sekalaisia lankakaapin dk- ja worsted-vahvuisia villalankoja
Koko: 2
Poikkeukset ohjeeseen: Jätin taskut ja vyötärönauhan tekemättä. Neuloin helmaresorin puolet lyhyemmäksi kuin ohjeessa. Se oli virhe, jonka tajusin vasta kaulusta tehdessä. Pitkän helmaresorin olisi ollut tarkoitus tasapainottaa leveää kaulusta.

Kaiken kaikkiaan vakuutuin tätä projektia tehdessä, että tämä Hutton-villatakki toimii paremmin yhdellä kuviovärillä. Kaduin heti ensimmäisten raitojen jälkeen, että rupesin tekemään neuletakista raidallista. Se käytännössä pakotti jättämään taskut pois. Taskujen tekeminen olisi tarkoittanut paljon lisää langanpäitä pääteltäväksi. Ja valmiina Hutton-neuletakkiin kaipaa taskuja! Lisäksi varsinkin neuleen ollessa kesken raitojen värivalintani herättivät epäilyksiä. Työn puolivälissä työstä näytti tulevan kummallinen kokonaisuus. Onneksi sentään nyt valmiina tykkään lopputuloksesta. Tunnen itseni kotoisaksi tässä takissa.


 

torstai 10. marraskuuta 2022

Stairway-huivi

Kesäkuun lopussa aloitin suurin odotuksin Stairway-huivin. Projektin oli tarkoitus olla täydellinen rentoutumisneule ihanista langoista. Koin heti alkuun järkytyksen. Ennen aloitusta en ollut vaivautunut lukemaan ohjetta, joten minulta oli jäänyt sisäistämättä, kuinka paljon mallissa neulotaan nurjaa. Nurjia silmukoita on muuten yhtä paljon kuin oikeita silmukoita, sillä kaksivärisen patentin takia ”aina oikein”-osiot muuttuvat vuoroin nurjiksi.

Ensimmäiset mallikertakierrokset olivat ärsyttäviä, sillä ohjetta piti vilkuilla tiuhaan ja nurjien neulominen otti päähän. Niiden aikana jopa pohdiskelin projektin purkamista. Olin kuitenkin tilannut langat juuri tätä huivia ajatellen, joten päätin olla sitkeä. Kun ohjeen vilkuilusta pääsi eroon, projekti muuttui huomattavasti miellyttävämmäksi. Sen jälkeen työ eteni tasaisen hitaasti.

Huivin puolivälissä jänistyskerrointa piti yllä lankakerien vaihto. Päätin jo hyvissä ajoin etukäteen, että hyväksyn mahdollisen värieron. Raidoittaminen neljän kerän kanssa olisi ollut liian hankalaa. Joten olin tyytyväinen, kun väriero syntyi porraskuvioiden vaihtumiskohtaan. Siinä kohtaa väriero on huomaamattomampi.

Ohje: Susanne Sommerin suunnittelema Stairway-huivi
Puikot: 3,5 mm
Langat: Wool Me Once Fibersin merinosinkkua (vaaleammassa värissä Atlantis) ja saman värjärin merinopellavasinkkua (tummemmassa värissä Ro)
Menekki: molempia värejä kului vähän vajaa 200 grammaa
Fiilis: Työläs projekti, mutta lopputulos on päheä!

lauantai 14. toukokuuta 2022

Eripariset

Tammikuussa neuloin lankaa kuluttaakseni paksut perussukat. Käytin koko ajan kahta fingering-paksuista sukkalankaa yhdessä. Toisena lankana käytin Vuonue Wilhelmi -sukkalankaa luonnonmustana, ja toista lankaa vaihdoin tasavälein. Tein sukista tarkoituksella hieman eripariset lähinnä itseäni viihdyttääkseni.

Näiden sukkien valmistumisen jälkeen katselin jotakin neulevideota instagrammissa (todennäköisesti Anna Johannan teehetki), jossa keskusteltiin Wilhelmi-sukkalangasta. Wilhelmissä vahvikkeena on tencel. No, videosta viisastuin sen verran, että Wilhelmi saattaa olla yhtä huonosti kulutusta kestävä kuin kaikki muutkin luonnonmukaiset muovittomat sukkalangat. Nyyh! Jos tämän olisin tiennyt, olisin käyttänyt Wilhelmiä vain sukan varteen. Onneksi nämä sukat olivat nopea väliprojekti.

Aurinko

 

Viime vuonna tilasin Isagerin Merilin -lankaa Suvi Simolan Aurinko-puseroa ajatellen. Samalla tilauksella ostin Kässäkerho pom pomin bfl-sukkalankaa värissä karpalo. Kun langat saapuivat, huomasin ostaneeni kahta hyvin saman sävyistä lankaa. Testasin lankojen yhdistelmää mallitilkulla, ja se vaikutti kauniilta ja kiinnostavalta. Koska en osannut päättää, pysynkö alkuperäisessä suunnitelmassa vai intoudunko lankayhdistelmästä, langat jäivät varastoon pohdintaan.

Tammikuun lopussa päätin, että lankojen varastointi saa loppua. Aloitin kesäisen Aurinko-puseron alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Neuloin puseron reilussa kuukaudessa. Se oli suoraviivaista, helppoa ja rentouttavaa neulottavaa. Ainoa, mistä hämmennyn puseroa tehdessä, oli se, että kaula-aukko yhdistettiin vasta kainalosilmukoiden erottelun jälkeen. Näin V-kirjaimen muotoisesta kaula-aukosta tuli matala, ja nurjia silmukoita joutui neulomaan enemmän kuin etukäteen ajattelin.

Ennen puseron kastelua epäröin helman pituutta. Neuloin sen ohjeen mukaiseen pituuteen kierrosmääriä laskien. Sovitettaessa pusero vaikutti napapaidalta. Päätin luottaa ohjeeseen, ja viimeistelin puseroni kastelemalla. Se kannatti. Puseron koko muuttui huomattavasti. Sekä pituutta että leveyttä tuli reilusti lisää. Aurinko-puseroni valmistui lumituiskujen keskelle, joten sopivaa kuvaussäätä piti odotella. Tykkään lopputuloksesta. Näin kasteltuna helman ja hihojen mitta on käytännöllinen. Ja tuntuma päällä on ihanan kevyt. Mutta selkeästi vierastan avaraa kaula-aukkoa, koska kaipaan sen kanssa kaulahuivin.

Malli: Suvi Simolan suunnittelema Aurinko-pusero
Koko: M
Lanka: Isager Merilin (väri: 31 viininpunainen, menekki: 250 grammaa)
Puikot: 3,5 mm sileä osuus ja 3,25 mm resoreihin

perjantai 13. toukokuuta 2022

Mustaa ja mustaa

Viime vuodet olen elänyt mustaa värikautta, jolloin olen hankkinut paljon mustaa lankaa eri laaduissa. Tähän liittyen tilasin parisen vuotta sitten puserollisen mustaa The Fibre companyn Lore-lankaa. Ajatuksena oli tehdä siitä kirjoneulepusero. Kun tilaus tuli kotiin, musta paljastui sävytetyksi. Langassa on mustan lisäksi sinivihreää haituvaa, joka tekee siitä selkeästi kylmän sävyn. Näin ollen langalle ei löytynyt sopivaa kaveria varastostani. Pelkän mustan puseron neulominen ei innostanut, joten hankalaksi osoittautunut lanka jäi odottamaan.

Viime syksynä yritin ryhdistäytyä, ja aloitin Lore-langasta Veera Välimäen Framework-villatakin. Muuten projekti vaikutti kaikin puolin lupaavalta, mutta parin päivän neulomisen jälkeen tajusin, että saan itseni kipeäksi. Sain käteni ja hartiani jumiin, joten päädyin purkamaan koko projektin. Ja lanka jäi edelleen kummittelemaan varastooni. 

Tänä keväänä herra Putin on pitänyt huolen siitä, että mielialani on pysynyt synkkänä lisääntyvästä valonmäärästä huolimatta. Tämä on saanut minut vakuuttumaan siitä, että nyt on oikea hetki neuloa mustaa. Tilasin ison määrän mustaa lankaa raidallista Hutton-neuletakkia varten. Kesken sen neulomisen, rupesin epäilemään projektin mielekkyyttä. Kun projekti epäilytti, jätin Hutton-villatakin odottamaan, ja etsiskelin jotain helpompaa projektia.

Palasin pyörittelemään mustaa Lore-lankaa. Päätin neuloa siitä Brandelhow-villapaidan ohjeen mukaan. Motivaationi tähän tuli siitä, että halusin saada lankavarastoani pienemmäksi. Ja aloittamisen jälkeen tämä projekti eteni vauhdilla siitäkin huolimatta, että pidin taukoja. Ja taukojen pitäminen oli tämän projektin vaikein osuus, sillä neuleintoa olisi ollut enemmän kuin kroppa olisi kestänyt. Selkeästi nämä rouheat lankalaadut ovat itselleni ongelmallisia, kun itselläni on taipumusta ylilyönteihin neulomisen määrässä.

Malli: Natasja Hornbyn suunnittelema Brandelhow-villapaita
Koko: 2
Puikot: 3,5 mm olkapääpalat ja resorit, muutoin 4,0 mm
Lanka: The Fibre company Lore (väri: 40 bold, menekki: 430 grammaa)
Poikkeukset ohjeeseen: Pääntietä varten poimin enemmän silmukoita, ja kavensin ohjeen silmukkaluvuille pääntien ensimmäisellä kierroksella. Sain näin poimintareunasta siistimmän. Hihoissa jouduin kaventamaan tiheämmällä tahdilla, jotta hihan pituudesta tuli sopivampi. Silti hihoista tuli ylipitkät.

Ennen kastelua pusero näytti lupaavalta, mutta kastelussa pusero venähti ja istuvuus kärsi. Puseron kaulus roikkui suunnilleen olkapäillä, jolloin hartiapalat valuivat liian alas tehden ryhdittömän vaikutelman. Ensimmäisen epäonnistuneen kuvausreissun jälkeen tajusin, että pusero tarvitsee korjausta. Pujottelin kaulukseen pari kierrosta kumilankanauhaa pitämään kaulusta kurissa. Kuminauhan takia kaulus aaltoilee yläreunasta, mutta puseron istuvuus parantui huomattavasti.

Tykkään väljäksi venähtäneestä puserostani. Se on mukava päällä. Ylipitkistä hihoista saa lisää lämpöä herkästi paleleville käsilleni. Uskon, että pusero pääsee yhdeksi vaatekaappini luottoneuleista. Ja olen erittäin tyytyväinen siitä, että sain elämäni ensimmäisen yksivärisen mustan neulepuseron valmiiksi. Tuntuu eräänlaiselta meriitiltä. Ja myönnetään, musta on ajoittain tympeä väri neuloa. 

maanantai 10. tammikuuta 2022

Lankabingo 2021 ja perussukat

 

Vuodelle 2021 suunnittelin itselleni lankabingon. Siihen arvoin merkinnät sellaisista vuoden aikana valmistuneista töistä, johon olen käyttänyt ennen vuotta 2021 ostettua lankaa. Vuoden vaihtumisen jälkeen täytin bingoni Ravelry-kirjanpitoni perusteella. Bingoani täyttäessäni ilokseni huomasin, etten ole ottanut paineita tästä ruudukosta. Olen vuoden aikana tehnyt useita töitä uusista langoista. Sain kuitenkin tämän vuoden bingooni yhden bingorivin. Jihuu! Eniten bingooni tuli merkintöjä sukista. Niihin on helppoa ja luontevaa upottaa jämälankoja. Myös vuoden 2021 viimeinen valmistunut työ oli perussukat.

Lankavarastoni koko muuttui vuodessa -4 grammaa / -1812 metriä. Olen siis vuoden aikana käyttänyt ohuita lankoja, ja ostanut lisää vähän paksumpia. Lankapaksuusmieltymykseni eivät ole vuoden aikana suuresti muuttuneet. Tulos selittyy sillä, että olen innostunut lankojen yhdistelystä meleerattuna pintana.

Origami

 

Ohje: Lone Kjeldsenin suunnittelema Origami junior -pusero

Koko: 6 vuotiaalle 

Puikot: 4,5 mm resoreihin ja 5,0 mm muutoin

Langat: Käytin kahta fingering-paksuista lankaa yhtä aikaa. Valitsin langat siten, että toinen oli rouheaa ja toinen sileämpää laatua. Yhteensä lankaa kului noin 300 grammaa.

Sovellukset: Raidoitukset tein räsymattoidealla. Kädentien resoreista tein tuplapitkät, jotta puserossa on enemmän kasvunvaraa.

Fiilis: Tykkään. Mutta varoitukseksi myönnettäköön, että tässä oli paljon enemmän työtä kuin yksivärisessä puserossa ohuemmalla langalla ja pienemmillä puikoilla. Työläys ei tullut pelkästään langanpäiden päättelystä, johon kului useampi päivä. Iso homma oli etsiä omasta lankavarastosta sopivia lankayhdistelmiä, tehdä liuta minitilkkuja ja sovitella niitä yhteen. Vaikka ennen aloitusta tein ison läjän tilkkuja, jouduin puseroa tehdessä myös purkamaan. Värisilmää särki liikaa kirjavat yhdistelmät. Lopulta päädyin puntaroimaan lankakeriä, ja tulin siihen tulokseen, että välttelen liiallista kirjavuutta toistamalla samoja raitayhdistelmiä. Alkuperäisessä suunnitelmassani puseron jokaisesta raidasta oli tulossa erilainen.