maanantai 27. elokuuta 2018

Kuurankukka

Kuurankukka-lapaset ovat olleet todo-listallani jo monta vuotta. Epäkäytännöllisinä hienostelulapasina ne ovat jääneet tähän asti tekemättä.

Puikot: aluslapasiin 3,5 mm sukkapuikot, päällislapasiin 3,0 mm pyöröpuikot ja sukkapuikot
Langat: aluslapasiin Isager Strik Alpaca 2 (noin kerä), päällislapasiin Garnstudio Drops Alpaca (reilu kerä)


Ohjeen aluslapaset oli nopea ja helppo tehdä. Sen sijaan päällyslapaset olivat sen verran haastavat, että ensimmäinen lapanen epäonnistui. En kiinnittänyt langankireyteen huomiota ja lopputulos oli liian löysä. Onneksi päällislapasten tekemisessä oli paljon kiehtovia vaiheita, että jaksoin yrittää vielä epäonnistumisen jälkeen. Näihin lapasiin on saatu mahtumaan pitsiä, palmikkoa ja jopa nyppyjä.

Ensimmäisen käyttökerran jälkeen päätin, että päällislapaset kannattaa harsia varresta aluslapasiin kiinni. Näin viisto ranneosio pysyy paikoillaan.


sunnuntai 26. elokuuta 2018

Black ice


Löysin Laine-neulelehdestä (issue 4) pusero-ohjeen, jossa tehdään puolipatentin muunnosta. Patentin jujuna on neuloa lankalenkilliset patenttisilmukat takakautta kierteelle. Kun tätä neulosta tehdään paksuilla puikoilla ja kahdella pitsivahvuisella langalla, saadaan fantastinen pintarakenne. Ensimmäinen ohjeen langoista on ailahtelevan väristä ja ihanaisen pehmeää madelinetosh Prairieta. Se on kallista, mutta ihanaa. Joten sitä oli pakko saada. Valitsin omaan puserooni tummansinisen sävyn nimeltään fog. Toinen ohjeen langoista on pörröistä Isager Strik Silk Mohairia. Kaupan rajallisista valikoimasta päädyin mustaan väriin. Se osoittautui voittoisaksi valinnaksi. Musta syventää kivasti sinisävyistä kaveriaan. Lisäksi tähän neuleeseen sopii erinomaisesti se, että langansäikeet erottaa toisistaan.


Puikot: 4,5 mm resoreihin ja patenttiin 5,0 mm pyöröpuikot
Langat: madelinetosh Prairie (sävy: fog, lankaa kului lähes kaksi vyyhtiä), Isager Strik Silk Mohair (musta, lankaa kului vähän vajaa neljä kerää)
Koko: M


Puseroa aloittaessa arvelutti, jaksanko ikinä viimeistellä sitä. Pusero neulottiin tasona jokainen kappale erikseen. Tasona neulominen teki neulomisesta ehdottomasti paljon mukavampaa ja ketterämpää. Silti ensimmäiset patenttineulekerrokset tuntuivat pitkiltä. Jokaiseen patenttisilmukkaan piti saada poimittua neljä lankalenkkiä, ja tarkistin aluksi jokaisen patenttisilmukan jälkeen lankalenkkien määrää. Useampaan lankaan tottui pikku hiljaa, ja neulominen muuttui jouhevammaksi. Yksi vaikeampi asia työssä olivat kavennukset ja levennykset. Ne oli selitetty ohjeessa huonosti. Lopulta yrityksen ja erehdyksen kautta keksin sekä kavennuksiin että levennyksiin oman tapani tehdä ne. Vaikeaa kaventamisessa oli lähinnä se, että jokaisessa kavennuksessa piti kaventaa kaksi silmukkaa kerralla. Levennyksissä vastaavasti piti leventää ensin kaksi silmukkaa, jotta pääsi neulomaan patenttineulosta.

Kun puseron etu-, taka- ja hihakappaleet oli neulottu kaulukseen asti, kappaleiden silmukat poimittiin samalle pyöröpuikolle ja kaulus neulottiin pyörönä. Viimeistään tässä vaiheessa olin kiitollinen, että työ tehtiin osissa. Koko työn pyörittäminen neuloessa oli ikävää.


Saumat ommeltiin viimeiseksi. Podin ramppikuumetta saumojen ompelusta. Niinpä ostin ja katselin craftsysta Chris Bylsmanin verkkokurssin aiheesta Seaming Handknits. Suurin valaistumisen aiheeni verkkokurssista oli, että neuleen saumat ommellaan oikeaoppisesti neuleen oikealta puolelta. Tähän mennessä olen ommellut nurjalta. Ja käännellyt välillä työtä oikein päin tarkistaakseni, näyttääkö sauma oikealta puolelta hyvältä. Nyt taas oikeaoppisesti ommellen saumojen viimeistely oli vähemmän työlästä.


Kun lopulta pääsin sovittamaan puseroani, jouduin kauhukseni toteamaan että puseroni tippuu päältä. Kaulus venyi hartioiden leveydelle. Jouduin purkamaan kaulusta. Se oli työlästä. Pörröinen mohairlanka takertui lähes jokaisen silmukan kohdalla kiinni. Neuloin kauluksen uudestaan, mutta kavensin astetta pienempään kokoon. Lisäksi tein kauluksesta pidemmän kuin ohjeessa. Kavennettu pääntie tuntui turhan venyvältä, joten pujottelin pääntien nurjalle puolelle vielä viisi kierrosta mustaa rypytysnauhaa. Nurjalle piilotettu kuminauha auttaa siihen, ettei kaulus lähde venymään liikaa.


Yhteenvetona työstä voisin sanoa, että tämän puseron tekeminen oli opettavaista ja jännittävää. Vaikeista kohdista huolimatta neulominen oli enimmäkseen mukavaa. Pörröisten mohairlankojen ystävää minusta ei tämän työn myötä tullut. Mohairlangasta irtoaa paljon karvaa. Niillä on mystinen taipumus päätyä suuhun.