perjantai 19. heinäkuuta 2019

Pojan kirjoneulepusero

 
Päätin treenata omia kirjoneuletaitojani neulomalla pojalleni puseron. Malli löytyi omista Ravelry-suosikeistani. Ja langan valitsin projektiin vyötteen ohjeellisen neuletiheyden mukaan vastaamaan ohjeen neuletiheyttä. Laiskana en jaksanut tehdä mallitilkkua, vaan ajattelin keskivertokäsialani vastaa ohjeellista.

Neuloin innoissani projektin kirjoneulekaarrokkeen parissa viikossa. Se oli koukuttavaa ja kivaa. Ainoa asia, joka kirjoneuleosiossa häiritsi, oli se, että käytössäni oli liian pitkä pyöröpuikko. Jouduin vääntämään liian pitkää kaapelia ylimääräiselle lenkille, johon langat sotkeutuivat ja ylimääräinen työ kaapelin vääntelyssä ärsytti. Homma olisi ollut sujuvampaa oikean pituisella puikolla.

Kaarrokkeen jälkeen rupesin mittailemaan työtäni, ja tajusin, että työstä on tulossa liian iso. Sen jälkeen neuleintoni katosi. Projekti ”unohtui” pariksi kuukaudeksi kaappiin. Pohdin koko työn purkamista. Lisäksi ärsytti, kun tajusin ostaneeni pääväriä kerän liian vähän ja kontrastiväriä kerän liikaa. Uutta puhtia sain työhön, kun löysin lankakaupasta vielä useamman kuukauden jälkeen pääväriä samassa värierässä kuin työssäni. Lisäksi sovittaessani puseroa keskeneräisenä kolmivuotiaalle pojalleni työn koko ei näyttänyt häiritsevältä. Neuloin työn loppuun ohjeen mukaan välittämättä puseron koosta. Työn loppuosan neulominen oli lopulta nopeaa ja helppoa. Kastelussa työ tietenkin venähti. On kasvunvaraa.


Puikot: 3 mm resoreihin, 3,5 mm pyöröpuikot muuhun työhön
Lanka: Sandnes Garn Smart (sävyä terrakotta 255 grammaa, sävyä okra 43 grammaa)
Koko: Toteutin puseron 4-vuotiaan koon silmukkamäärillä, mutta lopputulos vastaa 6-vuotiaan kokoa.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Lyijy ja ruura


Kahdeksantena parina sukkalaatikkoon tein miehen raitasukat. Käytin täsmälleen samoja lankoja, puikkoja ja silmukkamääriä kuin edellisissä sukissa. Ei tarvinnut ajatella mitään. Vain värit vaihtuivat. Louhittaren luolan sport-vahvuinen sukkalanka on sävyä lyijy. Tukuwoolin sukkalanka on sävyä ruura.