sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Danzig


Syksyllä hulluttelin, ja tilasin Titityystä ensimmäisen Feel It! -lankaklubipaketin. Ideana klubissa oli, että etukäteen näki vain tunnelmakuvia, joiden perusteella kaksi eri värjäriä värjäsi lankoja. Kun paketti syyskuussa tuli perille, tiesin saaneeni rahoilleni vastinetta. Sain kaksi vyyhtiä lankaa, jotka olisin normaalisti jättänyt kauppaan. Paketista paljastui kirjavia ja omasta mielestäni levottomia ja hankalia värejä.

Joulukuun alussa otin ensimmäisen klubilangan käyttöön. Yhdistin sen tummansinisen langan kanssa Danzig-huiviin. Siinä neulotaan ainaoikeinneulosta, ja raitoihin tehdään levennyskohtia lyhennetyin kierroksin. Ensimmäisten raitojen jälkeen projekti paljastui erehdykseksi. Se oli puuduttavaa ja tylsää neulottavaa. Koska huivista oli tarkoitus tulla joululahja, päätin jatkaa sitä ikään kuin joulukalenterineuleena. Siinä oli sopivasti kaksikymmentäneljä raitaa. Projektin edetessä hylkäsin ajatuksen, että antaisin huivin lahjaksi. Klubilangasta karkasi jo neulottaessa langansäikeitä karkuteille. Tulin siihen tulokseen, että huivi tarvitsee ajoittaista huoltoa herkän lankansa takia.

Projektin puolivälissä, kohdassa jossa kokoajan levenevää huivia aloitettiin kaventaa, ensimmäinen vyyhti tummansinistä pohjalankaa loppui. Kauhukseni sain näkyvän värieron langanvaihtumiskohtaan. Kiusaus oli suuri purkaa koko työ tässä vaiheessa. Olin päätellyt raitojen kohdalla langanpäät projektin edetessä. Purkaminen olisi ollut työlästä, ja sitten minulla olisi ollut kiusana läjä pätkittyä, kiharasta ja turhauttavaa lankaa. Päätin, ettei väriero käytössä häiritse. Huivia pidetään kaulalla varsin monella mutkalla. Lisäksi tässä huivissa päähuomio on värikkäässä langassa. Ei tummansinisessä pohjalangassa. Joten neuloin huivin loppuun värierosta huolimatta. Neulomisen sain valmiiksi sopivasti ennen joulua. Mutta olin tympääntynyt projektiin siinä määrin, että sen viimeistelyyn sain kerätä puhtia yli kuukauden. 

Lopputulokseksi sain ison, keveän ja pehmeän huivin. Huivin sivureunat kiristävät. Huivin kastelu ei parantanut tilannetta, sillä koko huivi venähti kastelussa kummallisen muotoiseksi. Luulen, että käytän huivia lähinnä sisällä. Se ei mahdu takin alle, ja takin päällä se on epäkäytännöllinen.

Ohje: Justyna Lorkowska suunnittelema Danzig-huivi
Puikot: 3,75 mm pyöröpuikot
Langat: Hedgehog Fibres Sock (Feel it -lankaklubiväri, noin 50 grammaa)
The Uncommon Thread Twist Sock (tummansininen stonewashed, noin 200 grammaa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti