perjantai 17. syyskuuta 2021

Northland

Northland-puseron tein lankaa kuluttaakseni. Huitaisin sen kasaan kahdessa viikossa, mutta aika tuntui pitkältä kun projekti tuntui pakkopullalta. Noudatin ohjetta, mutta helman ja kädenteiden resorin päättelyssä laiskottelin. Ohjeen mukaan olisi pitänyt tehdä italialainen päättely (tubular bind off). Vakiintunut suomennos neuletermille puutuu. Tein pyöreäreunaisen päättelyn vain pääntiehen, johon tekniikka soveltuu hyvin. Päättelyreunasta tulee tällä tekniikalla joustava, mutta päättelyreuna vetää myös kasaan. Huonona puolena päättelytekniikassa on se, että se on työläs. Lisäksi se vaatii pitkän langanpään. Joten esimerkiksi helmaan tekniikka soveltuu huonosti, kun pitkällä langanpäällä on ikävä pujotella neulalla silmukoiden läpi. Helmaan siis käytin tavallista päättelyä joustinta neuloen. Kädenteille toista neulalla ja langanpäällä tehtävää joustavaa päättelyä. Tästä syystä kädenteiden resorin reuna lepattaa enemmän, mutta reunan venähtäminen ei kädentiellä samalla lailla haittaa kuin pääntiellä.

Ohje: Northland-pusero PetiteKnit:n julkaisemalla ohjeella
Puikot: 5 mm sileä, 4,5 mm helma- ja kädentienresori, 3,5 mm pääntienresori
Langat: sekalaisia lankakaapin aarteita yhteensä 500 grammaa. Neuloin koko puseron ajan kahta erilaista lankaa yhdessä.
Koko: L
Fiilis: Tästä projektista puuttui haastavuus ja sitä myötä kiinnostavuus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti