Heittäydyin hurjaksi ompelukoneen ääressä. Kokeilin
pimennysverhojen alalaitaan piilo-ommelta. Jännitti, soveltuuko paksu
sunout-kangas ollenkaan siihen. Yllätyin positiivisesti. Tulos oli suhteellisen
siisti. Nurjalle sain bonuksena kauniin siksakin. Voin siis jatkossakin koittaa
piilo-ommelta. Vaihtelua ainaiselle suoralle!
Pimennysverhojen jälkeen huristelin ompelukoneellani
kauppakassin. Leikkasin pohjakankaan yhtenäisenä palana siten, että saumat ovat
keskellä ja pohjalla. Silitin koko palalle tukikankaan. Ompelin jämälangoista
virkattuja pyörylöitä koristeeksi. Vuorin jaoin kahteen osaan siten, että
sinistä sekoitepellavaa on laukun suulla ja hihnassa. Laukun sisällä piilossa
on keltavoittoista kuviollista puuvillakangasta.
Yhteensä koristeena olevia spiraalipyörylöitä on
neljäkymmentäyhdeksän. Niissä on käytetty pinkkiä Novitan Rose Mohairia reilu
kerällinen. Lanka soveltui huonosti virkattavaksi. Pörröisenä se oli herkästi
solmussa, ja sitä oli hankala purkaa. Toisena lankana käytin harmaata Rowanin
Purelife Revivea noin kaksi kerällistä. Tämäkään lanka ei ollut virkkaukseen
optimaalista. Epätasaisena se liukui huonosti koukulla. Tavoitteenani oli
kuluttaa Purelife-lanka loppuun. Onnistuin siinä, mutta työn aikana
lankavarastoni vain kasvoi. Tilasin uusia ihanuuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti