Ostin
neulefestareilta Rintalan tilan iivaria. Se on sataprosenttista
kainuunharmasta ja villalangaksi yllättävän pehmeää. Päätin
haastaa itseni, ja suunnitella langasta puseron itse. Vaikeimmalta
tuntui luottaa omiin mallitilkkuihini ja niiden pohjalta tekemiini
laskuihin. Tällä kertaa se kannatti. Sillä olen erittäin
tyytyväinen lopputulokseen.
Päätin neuloa etu-
ja takakappaleen erikseen. Aloitin takakappaleesta, ja tein siihen
jämälankaraitoja. Etukappaleeseen kaipasin rauhallisempaa fiilistä,
joten neuloin siihen yksiväristä pintaneuletta (scallop stitch).
Käyttämäni pintaneuleen bongasin Laine-lehden (numero 4)
Lakeland-ohjeesta. Pintaneule- ja lankavalintani osoittautuivat
huonoksi yhdistelmäksi, sillä pintaneuleen viistot lankalenkit oli
vaikea nostella paikoilleen, kun langan pörröiset irtosäikeet
kinnasivat vastaan.
Etu- ja
takakappaleen tein suorakaiteiksi pääntien ja olkapään muotoiluja
lukuun ottamatta. Kappaleiden hartiasaumat neuloin yhteen
kolmenpuikonpäättelyllä. Hihat tein pyörönä resoreista
kainaloon. Sivusaumat ja hihat ompelin yhteen käsin. Viimeisenä
tein pääntien resorin. Sen taitoin kaksinkerroin, ja ompelin
päättelyreunan nurjalle löysästi poimintareunaan kiinni.
Puikot: resoreihin 3
mm, sileään 3,5 mm ja pintaneuleeseen 4,0 mm
Pohjalanka: Rintalan
tilan Iivari (vaalean harmaa, vajaa 300 grammaa)
Raidat:
BC Garn Semilla
(vaaleanpunainen, vihertävä)
Hjertegarn Picchu
(vaaleansininen)
Lang Yarns Donegal
(tummanharmaa)
The Uncommon Thread
Everyday Sport (tea smoked, turbillion)
Tukuwool Sock
(tummansininen, harmaa)
Utuna Untu (harmaa
loitsu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti