torstai 27. syyskuuta 2018

Squircle

 
Mielenkiintoisia sukkamalleja on niin paljon, ettei niitä kaikkia ehdi/jaksa toteuttaa. Squircle-sukat ovat yhdet näistä ”aion tehdä” -listallani roikkuneista malleista. Ensin minun piti käydä lankakaupassa täydentämässä puikkovarastojani, sillä kokoelmissani ei ollut kahta 60 cm pyöröpuikkoa fingering-vahvuiselle sukkalangalle. Kantapäätä lukuun ottamatta sukat ovat helpot perussukat. Sukkamalli mahdollistaa villit raitatoteutukset jämälangoista. Itse olin tylsä, ja käytin uusia keriä tasaraitoina.


Squircle-sukissa kantapää tehdään kapeana ja pitkänä ”aina oikein” -osiona. Sen jälkeen poimitaan paljon silmukoita kantalapun reunasta niille kahdelle pyöröpuikolle. Sukkaa periaatteessa jatketaan kuin perussukkaa, mutta kavennukset sukan sivuilla tehdään kahden silmukan kavennuksina niin, että keskimmäinen silmukka jää päällimmäiseksi. Sen lisäksi kantapohjassa levennetään, jotta sukasta tulee istuva. Heti kantalapun jälkeen keskeneräinen sukka näyttää kummallisen isolta ja muodottomalta. Mutta liian isoa sukasta ei tule, sillä kantalapun jälkeen sukanvarsi ikään kuin jatkuu.


Puikot: kahdet 60 cm pyöröpuikot 2,25 mm kantalapun jälkeisiin leveisiin kierroksiin. Muutoin sukkapuikot 2,25 mm
Langat:
Louhittaren luolan Väinämöinen (vaaleanruskea nude, noin 50 grammaa)
Sandnes Garnin Sisu (maissinkeltainen, vajaa 30 grammaa)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti