Neljäntenä parina
vuoden 2019 sukkalaatikko -haasteeseen päätin tehdä raitasukat
Feel it! -lankaklubilangasta. Epäilin, että tästä käsinvärjätystä
langasta saattaa vuotaa väriä. Valitsin turvallisesti sen kaveriksi
samaa värimaailmaa olevan sinisen langan. Neuloessa lankojen
samankaltainen värimaailma kostautui. Meinasin jatkuvasti sekoilla,
kumpaa väriä olin neulomassa. Pelkoni värin vuotamisesta taisi
tässä tapauksessa olla aiheeton, sillä kastelussa näistä sukista
ei lähtenyt väriä.
Aloitin sukat
varpaista turkkilaisella aloituksella. Lisäilin silmukoita oman
jalan mukaan välillä sovitellen. Pyrin siihen, että sukista tulee
jalkaan napakasti istuvat. Raidoituksen tein tasaraitana kuuden
kierroksen välein. Kantapään tekemiseen katsoin ohjetta Wendy D.
Johnsonin kirjasta Toe-up socks for every body. Tuntui kuin olisin
tehnyt kiilalevennyksestä aloitettavan kantapään ensimmäistä
kertaa. Olin tyystin unohtanut tämän kantapäämallin tekemisen
vaiheet, kun sen aikaisemmasta tekemisestä oli jo kulunut aikaa.
Neulomisen aikana
rakastuin molempiin käyttämiini lankoihin. Niiden neuletuntuma oli
mukava. Ja ne soveltuvat moneen konepestävyytensä ja pehmeytensä
ansiosta. Näitä lankalaatuja on suorastaan pakko hankkia
tulevaisuudessa lisää.
Puikot: 2,25 mm 80
cm pyöröpuikot
Langat:
Kässäkerho Pom Pom
BFL Sock (tummansininen)
WalkCollection Tough
Sock (vaaleanpunasiniruskea Feel it! -lankaklubiväri)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti