Viidentenä parina
vuoden 2019 sukkalaatikko -haasteeseen päätin tehdä Prism-sukat.
Ne olivat suoraviivaista neulottavaa. Ne syntyivät hitaasti mutta
varmasti. Sukkien pintaneule syntyi nostetuin silmukoin. Nostetut
silmukat tekevät sukasta kapeamman kuin vastaavalla määrällä
sileää neulottaessa. Nostetut silmukat nousevat pinnasta koholle.
Sukat neulottuani jäin miettimään, sijoitinko pintaneulekuvion
sukkien kantalapun reunaan nähden oikealle kohdalle. Jouduin
tekemään sukan kantalapun kulmareunaan ylimääräisen
vahvistuksen, jottei nostetun silmukan kohdalle olisi tullut
reikäistä kohtaa.
Näitä sukkia
tehdessä opin niksin: Joka toisella rivillä kavennettaessa,
kavennusreunasta saa portaattoman, jos välikierroksilla
kavennusreunan silmukka neulotaan kierteelle kavennusreunan
suuntaisesti. Tästä on hyötyä esimerkiksi sukan
nauhakavennuksissa. Niistä saa siistimmät, kun välikierroksilla
muistaa tehdä kierteen reunasilmukoihin. Olennaista on tajuta, että
kierteen suunnalla on merkitystä. Oikealle kääntyvässä
kavennuksessa on eri suuntainen kierre kuin vasemmalla kääntyvässä
kavennuksessa. Tämä oli minulle ahaa-elämys. Olen aikaisemmin
lukenut tästä niksistä, mutta jutun juju on jäänyt tajuamatta.
Ilmeisesti olen sekoillut aiemmin juuri tuossa kierteen suunnassa.
Ohje: Jaya
Srikrishnanin suunnittelemat Prism-sukat
Puikot: 2,5 mm
sukkapuikot
Langat:
walkcollection tough
sock (vaaleanvihreä)
madelinetosh twist
light (tummanvihreä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti